Leivät ja välipalat24.05.2008 10:32 am

 

YLLÄ LOHIKAKKU

 

YLLÄ KINKKUKAKKU 

Tyttären ylioppilasjuhliin tein ensimmäiset ikinä voileipäkakkuni ja koska ne kuulemma onnistuivat, päätin jakaa reseptin, joten olkaa hyvä. Omat kaksi kakkuani oli rakennettu 26 x 13 cm kokoisille tarjoiluvadeille, viisi (5) kerrosta on optimi eli sopiva korkeus, leveys ja paahtoleipien koosta riippuu montako viipaletta tarvitset. MUISTA että kaikista viipaleista poistetaan kaikki reunat eli paistokuoret. Ajattelin kutsua kakkujani Sateenkaarikakuiksi, näyttivät siltä ja sisälsivät paljon Rainbow-juttuja.

Tarvikkeet kahden (2) kakun pohjiin:

  1. tummaa ja vaaleaa paahtoleipää, isoja paahtoleipiä, n. 20 siivua/pakkaus, yhteensä n.6-7 pakettia
  2. 1 kasvisliemikuutio kostuttamiseen
  3. alumiinifoliota (reilusti)
  4. leivinpaperia
  5. pullasuti

Muut aineet kinkkukakkuun:
  1. Snellmanin kevytmaksapasteijaa
  2. Polar 9% levittyvää juustoa
  3. Rainbow kevytmajoneesia
  4. koristeluun Hovi ruohosipulituorejuustoa 200 g
  5. koristeluun ohuita kinkkuviipaleita
  6. koristeluun persiljaa
  7. koristeluun kurkkua
  8. koristeluun retiisiä

Muut aineet lohikakkuun:
  1. Rainbow mätitahnaa
  2. Rainbow tonnikalapasteijaa
  3. Rainbow kevytmajoneesia
  4. Polar 9% levittyvää juustoa
  5. koristeluun Hovi ruohosipulituorejuustoa 200 g
  6. koristeluun kylmäsavustettua lohta
  7. koristeluun retiisiä
  8. koristeluun kurkkua
  9. koristeluun persiljaa
Vihjeitä täytteiden määrästä, MAISTA KAIKKIA AINEITA ennen täyttämistä ja koristelua. Mieti, että voileipäkakkusi on tekemiesi voileipien muodostama pino, silloin pystyt kuvittelemaan helpommin, kuinka paljon laitat täytettä kerrosten väliin. Mätitahna on melko suolaista, etkä laittaisi sitä varmaan omankaan leipäsi päälle kovin paksua kerrosta, joten sitä sivellään kakkukerrokseen harkitulla otteella. Tee koeleipäsiä ennakkoon, tee viiden puolikkaan paahtoleipäpalakerroksen makukoekakku. Pikavalmista foliokääreessä painon alla ja maistele, tutustu

Työvaiheet:

  1. tee yhdestä kasvisliemikuutiosta pikkiriikkisen yli puoli litraa kasvislientä, maista että on mietoa
  2. levitä foliota tarjoiluvadille niin, että se menee reilusti reunojen yli ja siitä saa valmiille leivälle paketin
  3. levitä folion päälle leivin- tai voipaperia, sama juttu kuin yllä, että saat kakkupaketin käärityksi
  4. leikkaa leivistä kaikki reunat pois ja kokoa alin kerros
  5. Vihje: jos kakkulautasen ja leipäviipaleiden suhde ei osu kohdalleen, kokoa kerrokset ristiin kokonaisista ja sovituspaloista ks alla kuva kaaviosta, ensin ylimmän kuvan tavalla, seuraava kerros alimman kuvan tavalla jne.
  6. kostuta pullasudin avulla kasvisliemellä kauttaaltaan, reunoihin hiukan ylimääräistä, pitää olla kosteaa, mutta muista, että kostuu vielä paketissa ja täytteistä hiukan lisää
  7. levitä yhtä täytettä
  8. kokoa seuraava leipäkerros ja kostuta
  9. levitä toista täytettä
  10. mitä ylemmäs etenet, sen tarkempaa on kostutuksen kanssa
  11. viimeiseksi, eli viidenneksi tulee pelkkä leipäkerros, joka kostutetaan huolella
  12. kääräise leivinpaperi kakun ylle, tee ikään kuin lahjapaketti, muotoile samalla kakkua käsin suorakulmion muotoiseksi
  13. kääri alumiinifoliosta toinen paketti, samalla myös muotoillen
  14. tee foliota vielä toinen päällinen ja muotoile sekä rutista lopuksikuolmat ja reunat
  15. siirrä jääkaappiin yöksi ennen tarjoilupäivää, VIHJE kiinnitä sanat kala ja kinkku kääreisiin, jos teet kaksi eri kakkua kerralla

Koristelu:

Huuhtele ja tee koristeet valmiiksi sopiviin kulhoihin. Itse viipaloin retiisit ja kurkut ohuiksi juustohöylällä. Retiisin voi joutua siivuttamaan terävällä veitsellä. Persiljasta kannattaa poistaa mahdollisimman hyvin varret, ne ovat ikäviä leikatessa kakkua ja syödessä.

Irroita foliokääreet ja siirrä kakku leivinpaperikäärössä pöydälle ylösalaisin ja poista pohjasta leivinpaperi varovasti. Keikauta kakku tarjoiluvadille, jolle on levitetty kakkupaperi(t). Poista loppu leivinpaperi. Voi myös yrittää muuta tapaa. TARKISTA päällimmäisen kerroksen kosteus ja kostuta pullasudin avulla kuivaksi jääneet kohdat laimealla sitruunamehulla tai vedellä. Levitä leveällä veitsellä tuorejuusto kakun päälle ja kylkiin, käännä kakkua kylkien levityksessä, helpottaa työtä. Huomaa, että kurkuilla saa kyljet siistityksi.

Kiinnitä kakun kylkiin kurkkuviipaleita, päälle mielikuvitusta käyttäen retiisiviipaleita, persiljanuppuja ja kakun mausta riippuva lohi- tai kinkkukoristelu.

Leipien asettelukaavio  

Leivät ja välipalat 10:01 am

 

Aineet kahteen leipään:

  • 3 dl vehjäjauhoja
  • 2 tl ruokasoodaa
  • 3 tl suolaa
  • 2 dl vettä tai enemmänkin
  • paistamiseen margariinia (Rainbow 60% maksaa tänään 75 senttiä)
  • päälle margariinia, johon on sekoitettu valkosipulijauhetta ja suolaa

Valmistus:
  1. sekoita jauhot, ruokasooda ja suola
  2. lisää kylmää vettä hanasta, kunnes taikina on paksuhkoa velliä
  3. kuumenna kaksi pannua täydellä teholla ja lisää paistomargariinia 1 rkl
  4. kaada kumpaankin pannuun taikinaa
  5. anna hetken paistua täydellä teholla, kunnes reunat alkavat ruskettua, älä polta
  6. käännä teho ykköselle
  7. käännä leivät lastalla
  8. anna muhia ykkösellä 15 minuuttia
  9. voitele valkosipulimargariinilla
Leivät ja välipalat 10:00 am

 

Kyllästyneenä popsimaan isona annoksena valmistamaani halparisottoa, päätin kokeilla jotain ihan hassua, risottopiirakoita. Idea on ihan yksinkertainen, ei-irtonainen risotto paistetaan karjalanpiirakkakuorissa ja - voíla risotto on saanut uuden rakenteen. Hups, äkkiä saavat väriä.

Aineet:

Kuoret 10 kpl:

  • 1 dl vettä
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 2,5 dl ruisjauhoja
  • voiteluun 2 rkl margariinia ´1,5 dl kiehuvaa vettä

Risotto

täyte n. 2-3 rkl/kuori, ideana on, että risotto on ollut pääruokana, joten se on jo piirakanvalmistusvaiheessa valmista:

  • paistettua jauhelihaa tai pieniksi kuutioituja porsaansuikaleita
  • paistettua sipulia
  • keitettyjä vihanneksia (vihannessekoituspakasteet, joissa on porkkanaa, herneitä ja kukkakaalia)
  • hiukan runsaammassa vedessä, kuin ohjeen mukaan keitetty irtonainen riisi
  • suolaa maun mukaan
  • risoton aineet sekoitetaan kypsinä, suolan voi lisätä erikseen eri osiin tai lopputulokseen

Valmistus:
  1. laita uuni kuumenemaan 300 asteeseen
  2. sekoita kuoritaikina
  3. varaa jauhoja kaulimiseen
  4. kauli pyöreähköjä, ohuita levyjä
  5. sirottele lautaselle ensin jauhoja, ja pinoa kuoret siihen, joka väliin ripaus jauhoja
  6. laita kaulitulle kuorelle risottoa ja nypi reunat kuten karjalanpiirakoissa, kaksin käsin, etusormi-peukalo-otteella, aloita keskeltä
  7. laita piirakat mieluiten reunalliselle pellille ja paista 15 minuuttia 300 asteessa
  8. valmista ennen paistoajan loppumista voiteluneste sekoittamalla pari ruokalusikallista margariinia 1,5 dl:aan kiehuvaa vettä (tai lämmitä mikrossa)
  9. voitele piirakat välittömästi margariini-vesiseoksella, käytä pullasutia tai ruokalusikkaa
Kala, Leivät ja välipalat23.05.2008 10:39 am


Tämä ei ole terveysruokaa, runsas rypsiöljy on homman idea.

Aineet:

  • vaaleita leivän viipaleita (5)
  • pakastekalapuikkoja (10)
  • kevytmajoneesia
  • rypsiöljyä
  • suolaa
  • sitruunan mehua

Valmistus:

  1. kuumenna pannu ja lisää ja 3-4 rkl öljyä per kaksi leivänviipaletta, ripota öljyyn suolaa
  2. paista viipaleet ruskeiksi kummaltakin puolelta
  3. paista mieluiten kaksi kerrallaan, että niistä tulee oikein rapsakoita ja sisältä löysiä
  4. kuumenna pannussa rypsiöljy mahdollisimman kuumaksi, älä anna palaa (itse käytän levyn esikuumentamiseen pannulla n. 4 rkl vettä, kun se on haihtunut, on öljyn vuoro)
  5. lado kalapuikot pannulle, paista täysillä nelisen minuuttia, käännä puikot yksitellen ja sulje levy, anna olla neisen minuuttia, mausta suolalla
  6. laita jokaisen leivän päälle kaksi kalapuikkoa
  7. lopuksi purista kevytmajoneesia
  8. pöydässä purista majoneesin päälle tiraus sitruunamehua
Ovat ihan törkeen ja syntisen hyviä, eikä maksa paljon. Eikä tuo rasva nyt kaikkein pahimmasta päästä ole, mutta kyllähän sitä hiukan liikaa on. Siksi ovatkin nameja.